maanantai 30. marraskuuta 2009

Humanistinen ammattikorkeakoulu lasten oikeuksien asialla


Tohina torstai from HUMAK on Vimeo.

Tornion humanistisen ammattikorkeakoulun toisen vuoden opiskelijat käärivät hihansa lastenoikeuksien nimissä 29–30.10.2009. Opiskelijat pääsivät toteuttamaan erilaisia tapahtumia, joissa yhdistävänä teemana olivat YK:n lastenpäivä sekä lasten oikeudet.

Opintojaksovastaava, yliopettaja Lea Leminaho, toteaa erityiskasvatuksen opintojakson antavan opiskelijalle mahdollisuuden arvioida omia ennakkoluuloja ja asenteita ns. erityisryhmiä kohtaan. Leminahon mielestä jo kieli luo erityisyyttä ja erilaisuutta: 

Sanojen kautta luomme maailmaa.

Opintojaksoon kuuluu teoriaa ja toiminnallinen osio, jossa ohjataan ryhmää toiminnallisin ohjausmenetelmin. Leminaho toteaa, että ohjausta suunnitellessa tulee huomioida ohjattavien tarpeet, odotukset, resurssit ja kokemusperäisen tiedon huomioiminen. Hän korostaa, että asiakaskeskeisyys näkyy asiakkaan ja ohjaajan välisenä yhteistyökumppanuutena, jonka perustana toimii kunnioitus ja luottamus. Asiakaslähtöisyys on kuuntelemista ja dialogisuutta. Leminahon mukaan ohjattavalle on tärkeää ohjaajan läsnäolo, ohjaus ja rauhallisuus: ei kiirehditä vaan ollaan tässä ja nyt. Ohjaustyössä ohjattava on kokonaisuus fyysisine, psyykkisine ja sosiaalisine tarpeineen. Yhteisöpedagogin työväline on ohjaustaito. Tässä ohjaustilanteessa lisäksi ilmaisukyky ja itsenäiseen toimintaan kykeneminen ovat harjoituksen alla.

Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi

, kiteyttää Leminaho.

Erityiskasvatuksen opintojaksossa opiskelija omaksuu perustietoja eriasteisista sosiaalisista, psyykkisistä ja fyysisistä toimintakyvyistä ja tuntee erilaisia näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevista yksilöistä. Opiskelija ymmärtää opintojakson jälkeen erityiskasvatuksen ja erityisohjauksen arvopohjan, merkityksen ja lähtökohdat. Lisäksi opiskelija saa omakohtaisen näkemyksen erityistä tukea tarvitsevasta kohderyhmästä.

Yllä esitellyn teeman nimissä yliopettaja Lea Leminaho innosti opiskelijansa toteuttamaan toimintailtapäivän Ammattiopisto Luovin opiskelijoille. Lisäksi opiskelijat järjestivät toimintapäivän Meän Talon mesta-projektilaisille, samaa lastenoikeuksien teemaa mukaillen.  Leikit ja mukava yhdessäolo asettuivatkin hyvin luontevasti toimintapäivien keskeisimmiksi aiheiksi.

Molemmat päivät olivat erittäin onnistuneita, niin osallistujille kuin järjestäjillekin. Tapahtumat järjestäneet opiskelijat sanovat, että on sanoinkuvailemattoman hienoa huomata se riemu, joka välittyy toisesta ihmisestä, etenkin kun tietää itse vaikuttaneen asiaan. Opiskelijat ovatkin sitä mieltä, että meidän kaikkien tulisi kantaa kortemme kekoon toistemme auttamisessa ja huomioimisessa. Auttamisen ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa, vaan hyvän mielen toiselle saa aikaan hyvin pienellä vaivalla. Opiskelijat kannustavatkin kaikkia kynnelle kykeneviä vapaaehtoisen auttajan rooliin, sillä meillä kaikilla riittää annettavaa ja tarvitsijoita varmasti löytyy. Ollaan yhdessä ihminen ihmiselle. Annetaan lähimmäiselle iloinen hetki – parempi päivä. Näin olemme askeleen lähempänä parempaa ja suvaitsevaisempaa maailmaa.



Varjoleikki oli todella hauskaa ja ilo pääsi irti heti alussa.



Lopussa pidimme rentoutumishetken vilkkaan päivän jälkeen.




Lea Leminaho
Yliopettaja
Humanistinen ammattikorkeakoulu
Tornion kampus

0 kommenttia:

Lähetä kommentti