Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori Eeva-Liisa Antikainen ja kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman lehtori Riikka Jalonen tekivät nuorisotyötä Kontulan nuorisotalolla ja pohtivat nuoruutta ja nuorisotyötä lapsen oikeuksien näkökulmasta.
Toinen suurista iltapäivälehdistä omisti kokonaisen liitteen lapsen oikeuksien esittelylle marraskuun puolessa välissä. Kyseisessä lehdessä ainoa 12-17 –vuotiaita lapsia käsitellyt artikkeli ei löytynyt liitteestä vaan jutussa, jossa kirjoitettiin kauppakeskuksen teinikarkoittimista. Artikkelissa lapset esiteltiin liikevaihtoa häiritsevänä haittana, joka voidaan häätää kätevästi pois muiden ihmisten tieltä heidän kuuloaistia ärsyttävän äänen avulla, jonka vain lapsi kuulee. Artikkelin kirjoittaja ja sen julkaisija olivat jäälleen kerran unohtaneet lapsen oikeuksien koskevan myös 13-17 –vuotiaita lapsia. Lapsen oikeus julkiseen tilaan siinä missä muillakin ihmisillä on vaan yksi näkökulma siitä, miten lapsen oikeuksien näkökulma unohtuu julkisessa keskustelussa niin kovin usein.
Muistammeko ja muistutammeko aktiivisesti, että lapsen oikeudet koskevat kaikkia alle 18-vuotiaita? Ihan samalla tavoin niitä seitsemäntoistavuotiaita äänekkäitä teinejä siellä ostoskeskuksessa kuin pieniä lapsiakin. Vai sallimmeko yhteiskunnan esittää lapset ongelmaryhmänä, joiden kiusaksi voi tehdä julkiseen tai kaupalliseen tilaan karkoittimia. Toteutuuko siinä lapsen oikeuksien edes sopimuksen ensimmäiset kolme pykälää:
- Jokainen alle 18-vuotias on lapsi
- Lapsen oikeuden kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.
- Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu.
Lapsen oikeuksien juhlavuonna herääkin kysymys, onko 12-18 –vuotiaista lapsista (joita ammattikielellä kutsumme nuoriksi) tullut yhteiskuntamme toisen luokan kansalaisia, joita ei muisteta edes lapsen oikeuksien juhlavuonna. Ammatillinen nuorisotyö ei ole ollut ongelmakeskeistä enää vuosikymmeniin, miksi siis sallimme julkisuuden edelleen ja erityisesti nyt lapsen oikeuksien juhlavuonna ottaa kyseisen näkökulman nuoria koskeviin artikkeleihin? Onko juhlavuoden aikana kuitenkin keskitytty pääsääntöisesti alle 12-vuotiaiden lasten oikeuksien esille nostamiseen ja unohdettu se vanhin kolmannes lapsista kokonaan?
Tämän vuoksi me päätimme lähteä nuorisotalolle nuorten joukkoon katsomaan miten nuorisotalotyössä voi osallistua lapsen oikeuksien edistämiseen. Kontulan nuorisotalon illassa sitten pohdimme, olemmeko me ollenkaan avuksi täällä ja siten edistämässä lapsen oikeuksia viettämällä 8 h nuokkarilla. Silloin mieleen nousi kollegoidemme ja pitkän linjan nuorisotyötekijöiden kanssa käyty keskustelu koskien nuorisotyön pedagogista osaamista ja ammattilista ohjaajuutta. Nuorisotyön ammatillisuutta on osata huokua läsnäoloa tekemättä mitään erityistä. Olla ja antaa nuorten tuntea, että heillä on siinä aikuinen läsnä, joka kuuntelee ja kuulee.
Ehkä tämän vuoksi lapsen oikeuksien juhlavuonna onkin niin haastavaa nostaa esille ja edistää konkreettisesti vanhempien lasten osallisuutta ja oikeuksia. Nuorten osallisuudessa, kun ei ole kysymys yksittäisistä tempuista tai tapahtumista vaan osallisuuden mahdollistavasta pitkäjänteisestä työstä ja rakenteista. Se läsnä- ja kuulolla olo oli myös meille kahdelle opettajalle kovin haastavaa. Kun olisi pitänyt päästä organisoimaan ja pedagogisoimaan tilanne, että tuntisi olevansa hyödyksi ja tekevänsä jotain. Halu tehdä niitä temppuja, joita voisimme sitten mainostaa eteenpäin hyvinä tekoinamme. Mutta talon lapset (pääosin 14-17 - vuotiaat pojat) hyväksyivät hiljaisen läsnäolomme ja meidän annettiin olla kuulolla. Biliksen ja yazzin peluun ohella vähitellen sitten juttelimme heidän kanssaan tytöistä, koulusta, pojista ja elämästä. Ja kai se on sitä nuorisotyötä omimmillaan ja samalla tärkeää lapsen oikeuksien edistämistä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti