Suoritimme oman osuutemme Anna päivä lapsen oikeuksille –kampanjasta varsinaisena Lapsen oikeuksien päivänä, 20.11. osallistumalla monikulttuuriseen perhekahvila Monimessiin ja Lapsen oikeuksien päivän kulkueeseen.
Sovimme Monimessin yhteyshenkilön kanssa, että avustamme esimerkiksi kahvinkeitossa ja lastenhoidossa ja esittelemme kävijöille lyhyesti ja selkokielisesti lapsen oikeuksia sekä osallistumme Lapsen oikeuksien päivän kulkueeseen. Valmistauduimme päivään etsimällä Lapsen oikeuksista tietoa eri kielillä sekä aiheeseen liittyviä kuvia helpottamaan asian ymmärtämistä. Monimessiläiset olivat valmistautuneet Lapsen oikeuksien päivän kulkueeseen tekemällä aiheeseen liittyviä kylttejä eri kielillä, joten asia oli ainakin osalle tuttu entuudestaan. Osallistujia oli nelisenkymmentä, joista alle kouluikäisiä lapsia oli noin puolet. Yleisen kuulumisten vaihdon, jutustelun ja kahvittelun jälkeen pidettiin monikielinen lauluhetki, jonka myötä kävijät tutustuvat toisiinsa ja oppivat muutamia sanoja sekä suomea että osallistujien kotikieliä.
Lauluhetken jälkeen kävimme läpi yhdessä osallistujien kanssa keskustellen heidän tekemiään kylttejä sekä valmista materiaalia apuna käyttäen lapsen oikeuksia. Muutamia kylttejä vielä viimeisteltiin yhdessä, lisättiin uusia kieliä ja tulkattiin vieraampia. Sitten suuntasimme joukolla kohti Kirkkopuistoa, josta kulkue suuntasi kohti Aren aukiota. 500 lapsesta ja 100 aikuisesta tulee melko pitkä saattue! Aren aukiolla ohjelmassa oli mm. leikkejä ja lauluja sekä kaupunginjohtajan tervehdys ja keskustelu- ja kyselytuokio, jossa eri koulujen oppilaat esittivät kysymyksiä kaupunginjohtajalle. Tihkusateesta ja osittaisesta kielimuurista huolimatta suurin osa monimessiläisistä seurasi lähes tunnin kestäneen ohjelman kokonaisuudessaan.
Kokonaisuutena päivä oli mielestämme onnistunut. Monimessin mutkattomaan ilmapiiriin oli helppo sujahtaa. Sylimmekin saivat täytettä perhekahvilan pienimmistä osallistujista. Oli ilahduttavaa nähdä, kuinka kieli- ja kulttuurieroista huolimatta naiset ottivat rohkeasti kontaktia ja huomioivat toisensa.
Perhekahvila Monimessi kokoontuu Jyväskylän monikulttuurikeskus Glorian tiloissa ja sen toiminnan järjestää Jyväskylän kaupungin maahanmuuttajapalvelut yhteistyössä monikulttuurikeskus Glorian, MLL:n Kylämummien ja muun aktiivisen vapaaehtoisjoukon voimin. Monimessi on avoinna kerran viikossa perjantaisin klo 9.30 – 12, toiminta on avointa kaikille kiinnostuneille. Kävijät ovat pääasiassa eri kulttuureista tulevia, eri-ikäisiä naisia alle kouluikäisine lapsineen. Parhaimmillaan kävijöitä yhdellä kerralla on ollut noin 70 henkilöä lähes 20 eri kulttuurista ja käytettävien kielten kirjo sen mukainen.
Lapsen oikeuksien päivän kulkueen organisoi Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta ja sen lisäksi mukana kulkueessa olivat mm. Jyväskylän Unesco-koulut, Jyväskylän yliopiston OKL, Plan Suomi ja Lapsiasianvaltuutetun toimisto sekä muita järjestöjä.
Minna Rajalin, projektisuunnittelija, KORSI-hanke ja Kaija Blom, hankesuunnittelija
TKI-HUMAK Akseli
TKI-HUMAK Akseli
0 kommenttia:
Lähetä kommentti